Kiimaa

Nyt kun kisat ovat jo kaikkien osalta ohi, ja mielenkiintomittari aikalailla tyhjissä, on hyvä laittaa muutamat kuvat MM-kisahulinoista täältä Chilestä. Chilehän alkulohkossa meni ja voitti silloisen hallitsevan maailmanmestarin, Espanjan, ja tästähän se riemu sitten ratkesi. 

Torilla tavattiin, ja hulinan lomassa mm. kaapattiin 6 paikallisen TKL:n bussia ja yli 300 vaurioitui. Santiagon virallinen torillatapaamispaikka, Plaza Italia, pistettiin aikalailla kokonaisuudessaan päreiksi ja alkuillan iloinen riemujuhla vaihtui kaaokseksi illan pimetessä. (Mm. kokko oli ilmeisesti tarpeen sytyttää torille.)

Ulos astuessa ei voinut erehtyä siitä, mitä oli tapahtunut ja aina meidän asuntoon asti kuului selvästi, kun Chile teki maalin, tai ylipäätään pelissä tapahtui jotain huomionarvoista. Autojen torvet, CHI-CHI-CHI-LE-LE-LE VIVA CHILE! -huudot ja muu sekalainen melu kaikui Santiagon kaduilla aina pelin alusta pitkälle iltaan saakka. 

Tunnelma vaikutti lähinnä vallankumousta, ihmiset ryntäsivät kaduille ja kiipesivät aidoille ja Chilen lippu toimi varmana pukukoodina. Myöskin kameran kanssa liikkuessa ihmiset halusivat tulla kuvatuiksi, ja poseerasivatkin kameralle varsin autuaasti. 

Ilman myöhemmän illan sekoiluja tämä olisi ollut täydellinen kansanjuhla. Joka tapauksessa oli uskomatonta nähdä, kuinka jalkapallo voi vaikuttaa ihmisiin, varsinkin kun on tottunut Suomen verrattaen kalseaan ilmapiiriin. Onneksi meillä pohjoisessakin ollaan tekemässä jo paljon asioita oikein, ja toivon mukaan samantyylistä kisahumua saadaan kokea jalkapallonkin parissa lähivuosina.

(Samanlainen oli kansan reaktio täällä myös Australia-voiton jälkeen, mutta nämä kuvat ovat Espanja-pelin illalta.)

Sadepäivän varalle

On kamera ja sateenvarjot. 45 minuuttia sateessa ja neljättäsataa kuvaa. Kliseisesti voisi sanoa, että jos jaksaa pysähtyä ja katsoa ympärilleen, törmää mielenkiintoisiin yksityiskohtiin. Enempää en viitsi puhua läpiä päähäni, ohessa kuvia.

Valparaíso

Valparaíso on kaupunkina boheemi ja tällä hetkellä palanut. Kävimme siellä luokkaretkellä tuossa viikonloppu tai pari sitten. Kaupunki on rakennettu kukkuloille, jotka nousevat merenrannasta melko haipakkaa ja mereltä katsottuna Valparaíso onkin yhtä rinnettä täynnä rakennuksia. Nämä luokkaretket ovat olleet yllättävän toimivaa tavaraa, vaikkakin uskon sen johtuneen etenkin tässä Valparaíson tapauksessa matkaseurasta, ei niinkään itse kohteesta. Valokuvattavaa kaupungissa olisi kyllä riittänyt vaikka muille jakaa.

Kävimme retkellä merimuseossa, taidemuseossa, kukkulalla, paattiajelulla ja rannalla. Harmikseni huomasin, ettei ohjelmaan sisältynyt vierailua Pablo Nerudan kämpillä ja tämä yhdessä kaupungin valokuvauspotentiaalin kanssa herätti ajatuksen Valparaísoon palaamisesta, joka toivottavasti vielä toteutuu. 

PS. Matkasta teki osaltaan mielenkiintoisen se, että matka suoritettiin samoilla silmillä eilisestä.

Ohessa kuvia.

"Hitsit."

Bonuksena kuritusta ja homostelua.

Ja bändikuva.

Viña del Mar

Merta, syötävää, juotavaa ja hyvää seuraa. Meri tosin oli jo kylmennyt, mutta se ei menoa haitannut. Se on muuten harvinaisen uskomaton tunne, kun katsot auringon painuvan horisontin taa Tyynen valtameren yltä kylmä olut kädessä. Ja olisi se ihan ilman sitä oluttakin ollut käsittämätöntä. Jos sitä kokonaan kliseiseksi haluaisi ruveta, niin voisi jopa sanoa, että tuli mietittyä mistä sitä on aikanaan parikymmentä vuotta sitten lähtenyt, mitä matkalle on mahtunut, ja missä sitä on tällä hetkellä. Mutta eihän noin saa vielä parikymppisenä tehdä, eihän?