perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sadepäivän varalle

On kamera ja sateenvarjot. 45 minuuttia sateessa ja neljättäsataa kuvaa. Kliseisesti voisi sanoa, että jos jaksaa pysähtyä ja katsoa ympärilleen, törmää mielenkiintoisiin yksityiskohtiin. Enempää en viitsi puhua läpiä päähäni, ohessa kuvia.










lauantai 7. kesäkuuta 2014

Riio de Zaneiru

Melkeinpä paskat housuissa istuin lentokentältä meitä tuoneessa bussissa odottaen vähintään ampumahaavaa tervetuliaislahjaksi Copacabanalta. Bussimatkan aikana ilta pimeni (hämmentävän nopeasti) ja vekkulit kodittomat saivat minut tuntemaan oloni varsin mielenkiintoiseksi. 

Saavuimme kävellen viiden korttelin päässä sijainneelle hostellille, joka paljastui yhdeksi parhaista hostelleista, joissa olen yöpynyt (niitähän kun onkin niin paljon...) Koko päivän matkustamisen myötä kunto oli kohtuuttoman väsynyt ja lepo oli tarpeen. 

Seuraava päivä meni rehdisti nähtävyyksien parissa. Jeesuspatsaalle kärräydyttiin vanhalla junalla, josta ainakin meikäläisellä oli kovemmat odotukset. Junasta piti näkyä kaikki mahdollinen, mutta kyyti sujui pääasiassa oksia ja lehtiä katsellen. 

Itse pysti olikin sitten täysin eri luokkaa, ihan joka päivä ei tule samanlaisia näkymiä tai Vapahtajia vastaan. Patsaalta näkyi käytännössä koko Rio de Janeiro ja komean aurinkoisena päivänä näkymästä ei mahtavuutta jäänyt puuttumaan. Jeppekin oli kaikessa ylväydessään varsin vakuuttava, eikä väenpaljous tai ihmisten hupaisat kuvaustyylit päässeet häiritsemään. 

Samana päivänä kävimme vielä Sokeritoppavuorella, joka tarjosi aivan täysin vastaavaa näköalapornoa. Ja pieniä apinoita. Vuorelle kivuttiin kiskohisseillä ja koko lysti kustansi sellaisen kymmenisen euroa opiskelijalta. (Muut sitten tuplahinnalla.) Vertailun vuoksi Jeesusta pääsi katsomaan noin 17 eurolla. 

Rion yöelämä nopean katsauksen ja varsin kapean otoksen perusteella vaikutti keskittyvän Lapaan. Tämä on siis alue täynnä kaikkea juhlimiseen liittyvää. Kuppiloita, ravinteleita, juoma- ja ruokakojuja, elävää ja kuollutta musiikkia, miehiä, naisia ja kaikkea siltä väliltä. Jokaiseen makuun luultavasti löytyy jotain, kunhan vain on valmis totuttautumaan brassien rytmiin. Joka onkin sitten ihan jotain muuta kuin keskiverto onnelapogoajalla. 

Rannallakin tuli käytyä. Copacabana on likainen, mutta ei niin loputtoman kamala, mitä jotkut sanovat. Paras lähiranta meille oli kuitenkin Ipanema. Tämä on siis järkyttävä kaistale santaa, kauniita ja ei-niin-kauniita vartaloita, olut- ja limpparimyyjiä ja komeita aaltoja. Ja futista, futislenttistä ja lenttistä. Ja oma pätkä homoille (seksuaalivähemmistökö on se oikea ja korrekti sana?) sekä surffareille. Ja mahdollisesti Dirt Nasty. Ainakin Erickin mukaan. 

Ipanema oli siis kaikkea mitä rannalta voi vain odottaa keskellä miljoonakaupunkia. 

Itse kuumottelin turvallisuuden perään aika paljon ennen matkaa  ja sen aikana, mutta itselle ei onneksi käynyt mitään. Kavereilla kävi huonompi säkä ja heiltä lähti pitkäkyntisten matkaan mm. kamera ja rahaa. Tästä he kuitenkin selvisivät säikähdyksellä ja homman voinee laittaa vain uskomattoman huonon säkän piikkiin. 

Yleisesti voi kuitenkin sanoa, että Rio on kyllä kaupunki, jossa saisi kulumaan kuukauden, jos toisenkin ja neljän päivän pyrähdyksellä sai vain raapaistua pintaa. Sekin raapaisu tosin maistui hyvältä, ja huuhtelin sen alas lukemattomilla tölkeillä guaranaa.

(Ja Guaranan takia Rioon lähdinkin.)

Ja kuvia, joista osa panoraamoja, eli klikkaamalla isoksi.