Riio de Zaneiru

Melkeinpä paskat housuissa istuin lentokentältä meitä tuoneessa bussissa odottaen vähintään ampumahaavaa tervetuliaislahjaksi Copacabanalta. Bussimatkan aikana ilta pimeni (hämmentävän nopeasti) ja vekkulit kodittomat saivat minut tuntemaan oloni varsin mielenkiintoiseksi. 

Saavuimme kävellen viiden korttelin päässä sijainneelle hostellille, joka paljastui yhdeksi parhaista hostelleista, joissa olen yöpynyt (niitähän kun onkin niin paljon...) Koko päivän matkustamisen myötä kunto oli kohtuuttoman väsynyt ja lepo oli tarpeen. 

Seuraava päivä meni rehdisti nähtävyyksien parissa. Jeesuspatsaalle kärräydyttiin vanhalla junalla, josta ainakin meikäläisellä oli kovemmat odotukset. Junasta piti näkyä kaikki mahdollinen, mutta kyyti sujui pääasiassa oksia ja lehtiä katsellen. 

Itse pysti olikin sitten täysin eri luokkaa, ihan joka päivä ei tule samanlaisia näkymiä tai Vapahtajia vastaan. Patsaalta näkyi käytännössä koko Rio de Janeiro ja komean aurinkoisena päivänä näkymästä ei mahtavuutta jäänyt puuttumaan. Jeppekin oli kaikessa ylväydessään varsin vakuuttava, eikä väenpaljous tai ihmisten hupaisat kuvaustyylit päässeet häiritsemään. 

Samana päivänä kävimme vielä Sokeritoppavuorella, joka tarjosi aivan täysin vastaavaa näköalapornoa. Ja pieniä apinoita. Vuorelle kivuttiin kiskohisseillä ja koko lysti kustansi sellaisen kymmenisen euroa opiskelijalta. (Muut sitten tuplahinnalla.) Vertailun vuoksi Jeesusta pääsi katsomaan noin 17 eurolla. 

Rion yöelämä nopean katsauksen ja varsin kapean otoksen perusteella vaikutti keskittyvän Lapaan. Tämä on siis alue täynnä kaikkea juhlimiseen liittyvää. Kuppiloita, ravinteleita, juoma- ja ruokakojuja, elävää ja kuollutta musiikkia, miehiä, naisia ja kaikkea siltä väliltä. Jokaiseen makuun luultavasti löytyy jotain, kunhan vain on valmis totuttautumaan brassien rytmiin. Joka onkin sitten ihan jotain muuta kuin keskiverto onnelapogoajalla. 

Rannallakin tuli käytyä. Copacabana on likainen, mutta ei niin loputtoman kamala, mitä jotkut sanovat. Paras lähiranta meille oli kuitenkin Ipanema. Tämä on siis järkyttävä kaistale santaa, kauniita ja ei-niin-kauniita vartaloita, olut- ja limpparimyyjiä ja komeita aaltoja. Ja futista, futislenttistä ja lenttistä. Ja oma pätkä homoille (seksuaalivähemmistökö on se oikea ja korrekti sana?) sekä surffareille. Ja mahdollisesti Dirt Nasty. Ainakin Erickin mukaan. 

Ipanema oli siis kaikkea mitä rannalta voi vain odottaa keskellä miljoonakaupunkia. 

Itse kuumottelin turvallisuuden perään aika paljon ennen matkaa  ja sen aikana, mutta itselle ei onneksi käynyt mitään. Kavereilla kävi huonompi säkä ja heiltä lähti pitkäkyntisten matkaan mm. kamera ja rahaa. Tästä he kuitenkin selvisivät säikähdyksellä ja homman voinee laittaa vain uskomattoman huonon säkän piikkiin. 

Yleisesti voi kuitenkin sanoa, että Rio on kyllä kaupunki, jossa saisi kulumaan kuukauden, jos toisenkin ja neljän päivän pyrähdyksellä sai vain raapaistua pintaa. Sekin raapaisu tosin maistui hyvältä, ja huuhtelin sen alas lukemattomilla tölkeillä guaranaa.

(Ja Guaranan takia Rioon lähdinkin.)

Ja kuvia, joista osa panoraamoja, eli klikkaamalla isoksi. 

 

Alkuvalmistelut vol. 3: Paperi- ja muut sodat

Matkustamisessa on monta hienoa asiaa, mutta infernaalinen säätö papereiden kanssa ei ole yksi niistä. Tavallisessakin matkassa on omat kikkailunsa passien ja muiden kanssa, mutta vaihto-opiskelu tuo oman twistinsä jo valmiiksi työläisiin alkuvalmisteluihin.

Ihan alkuun, kun matkasta on yhtä paljon selvillä kuin keskiverto kokoomusnuori solidaarisuudesta, tulee täyttää hakemus vaihtoon. Siinä kysellään perustiedot itsestä ja oheen tulee liittää englanniksi kirjoitettava motivaatiokirje, jossa tulee kertoa, miksi vaihtoon halajaa. Tässä kohtaa ei ollut vielä mitään paniikkia, vaikkakin hakeminen jäi viimeiseen päivään - mitenkäs muutenkaan. Vaihtohakemuksen kylkeen piti lisäksi liittää HOPS ja todistus kielitaidosta (tässä vaiheessa riitti vielä yo-todistus.)

Viimein tuli Marian synnyttämisen aika ja jokainen oli verollepantava. Samaan aikaan Laosissa sain tiedon vaihtoon hyväksymisestä VY:n osalta. Verollepanon jälkeen meni pitkä tovi, kunnes sitten lopulta tuli kohdeyliopistoon hakemisen aika. Universidad Mayor halusi perustietojen lisäksi tietää minusta kaikenlaista jännää, kuten mm. veriryhmäni ja selvityksen vanhemmiltani, että he takaavat minun matkani taloudellisesti. Näin nyt ei syystä tai toisesta käynyt ja kysyinkin asiaa VY:n vaihtoasioiden ykkösmieheltä, ja tämä kertoi, että ko. lapun saa yliopistoltakin. Muita hakemukseen tarvittavia lappuja olivat virallinen selvitys espanjan kielen taidosta (omalla kohdallani EuroPass-todistus), todistus matkavakuutuksesta (sai toimittaa jälkikäteenkin) ja englanninkielinen opintorekisteriote. Taisipa mukana olla valokopio passistakin.

Tämän hakemuksen jälkeen kului taas aikaa, kunnes tuli vaihto-orientaatioiden aika. Siellä paperipakkaan tuli lisäyksenä Learning Agreement, joka käytiin sumplimassa tiedekunnassa. Käytännössä siinä siis selvitetään, mitä vaihdossa aikoo opiskella ja miten se pelaa yhteen opiskeltavan tutkinnon kanssa. Tämä hakemus tulee käydä läpi myös Chilen päässä paikallisen tahon kanssa. Lisäksi säilytykseen tuli lappu, jolla vahvistetaan lopulta Suomen päässä, että vaihto-opiskelut on suoritettu kunnialla. (Siihen on siis pyydettävä nimmarit kohdeyliopistolta vaihdon päätteeksi.)

Ja vihdoin saapui lopullinen sinetti lähdölle, hyväksymiskirje Universidad Mayorista. Se tapahtui sopivasti n. 1,5 kk ennen suunniteltua lennon ajankohtaa ja tämä aloitti toisen ruljanssin, viisumihakemuksen säätämisen. Otin ensin yhteyttä väärään mailiosoitteeseen Chilen lähetystössä (info[at]embachile.com) ja sitä ihmetellessä kuluikin sopivasti joulunpyhät. Onneksi luin kuitenkin erästä erittäin informatiivista blogia, josta huomasin lähettää tiedusteluni oikeaan osoitteeseen. (consulado[at]embachile.com)

Osoitteesta vastasi (englanniksi) erittäin avulias henkilö, joka laittoi listan tarvittavista liitteistä ja itse hakemuksen vastauksena. Tarvittavat liitteet olivat:

• valokopio passista
• rikosrekisteriote (puhdas sellainen, jonka tilaamiseen kannattaa muuten varata aikaa ja rahaa)
• todistus rahallisesta pärjäämisestä (KELAn lappu opintotuista ja muista on muy bueno)
• kohdeyliopiston vahvistus siitä, että sinne ollaan nyt oikeasti sitten menossa
• passikuva (värillinen)
• todistus kelvollisesta terveydentilasta (lääkärin tms. lausunto, että hakija on terve)
• voitelurahaa n. 330€ (selkkausten kaihtamiseksi tämä tarkoittaa siis vuoden opiskelijaviisumin hintaa)

Kuukauden verran aikaa meni siinä, että paperit sain hankittua ja siinä, että lähetystön päässä saatiin nämä liput ja laput käytyä läpi. Lopulta (tänään) kävin hakemassa viisumin ja tarvittavat muut paperit lähetystöstä. Lähetystön virkailijan kanssa tuli juteltua mukavia reilu tovi, kun odottelimme itse konsulin viimeistelevän ruokansa. Konsulin tuli siis vielä allekirjoittaa viisumipaperit.

Nyt kun kaikki hommat on kasassa, alkaa jo vähän jännittään. Ei kuitenka paljoo. Eipä. 

Loppuun vielä huumoria + lähetystön skaalailuskilssejä:

Mää lähden Chileen

Meikäläisen eväät matkalle. VY, Stevie Wonder, ja Suomen lemppari-iltapala: Guaranaa ja Manhattaneita.

Mikään, siis mikään, ei ole niin hienoa, kuin blogiin nimen keksiminen.

Onneks oon kuitenkin sen verran näppärä jannu, että ihan tosta noin vaan keksin hyvän nimen. Chiles aisti. (Niille, jotka tykkää Viivistä ja Wagnerista Fingerporia enemmän: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuudes_aisti_(elokuva)) Eikös ookkin näppärä?

Oon siis menossa Chileen vaihto-opiskeleen. Sinne on matkaa apauttiarallaa 13 000 kilometriä. Eli ei juuri mitään. Sinne matkustaa mun valitseman reitin mukaan suunnilleen yhden vuorokauden verran. Lentokoneella. En oo ikinä käyny missään noin kaukana. Ainakaan tietääkseni. 

Tässä vaiheessa, kun matkaan on muutama viikko, on jännitys jo sillain vähän hollilla. Ei paljoo, mutta sen verran, että nukkumaan mennessä alkaa käymään läpi kaikkee matkaan liittyvää. Ja se on loistavaa.

Mun yliopisto täällä on Vaasan yliopisto. Siellä päässä Universidad Mayor. Se on Santiagossa, ja se on sellanen sopivan kokonen, niin kun Vaasassakin. Ei esim. yhtä iso, kun Universidad de Chile, jossa on rapiat nelkytätuhatta opiskelijaa. 

Alkutilanne on se, että meen sinne alkuun reissaan hetkeks aikaa, mutta sitten maaliskuun alussa alkaa tositoimet. Sitten pitäis vääntää journalismia espanjaks. Ei tunnu missään. 

Paitsi, että oon lukenu viimeks espanjaa lukiossa. Ja että Chilessä puhutaan nopeemmin ja epäselvemmin espanjaa, kun oikeestaan missään. Tengo la camisa negra. Asere he ha e he. Ja niin edelleen. Me llamo Ville y tengo 23 años. (Toi väkänen on tossa tärkee, muuten menee härskiks.)

Mutta pääasiassa uskon, että asiat menee hyvin. Viisumi on tuloillaan, rahaa ja kielipäätä on, joskin jälkimmäistä taitaa olla enemmän. 

Kannattaa siis pysytellä taajuuksilla. Tiedossa on laadukkaan tekstin lisäks myös paljon kuvia. (Mulla on järkkäri ni tulee automaattisesti hyviä kuvia.) Alempaa voi lukee vielä vaihtoehtosia nimiä mun blogille. Hasta luego!

1. Uneton Chilessä. (En nyt kyllä vahingossakaan meinannu antaa tätä.)
2. Löydösblogi. (Tiesittekö, että joku on tosissaan suomentanu tumblr-blogin noin?!)
3. Tengo la camisa negra. (Tää oli suosikki, mutta joku perkele oli kerenny jo viemään tän.)
4. Juanes. (Joku oli vieny jo, ja on tää ehkä vähän kyseenalanenkin.)
5. Musta paita (Numero kolmoseen liittyen, mutta mustapaita.blogspot oli jonkun itteensä etsivän fasistin blogi, joten jälleen ei.)

PS. Kommentit ois kivoja. Multa saa myös kysyä matkasta tai sen ulkopuolelta, jos haluaa. Vastaan mielelläni :)