lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kulttuuriviikonloppu tai muu vastaava ajanjakso

Suurena kulttuurin ystävänä päätin viettää kulttuuriviikonlopun. Tai viikon. Tai muun ajanjakson. Täällä meikäläisen muisti ja todelliset faktat eivät välttämättä ole aina yksi ja sama.

Kulttuuriviikonloppu vaati kuitenkin etukäteisvalmisteluita. Juttelin kansallisten viinispesialistien kanssa ja tiedustelin, mikä voisi olla kiinnostavin viinitila vierailla. Salaisuuksien kyllästämissä kahvisalongeissa kyselin ympäriinsä kaupungin inspiroivinta harrastelijateatteria. Suurimittaisten selvittelyiden jälkeen olin löytänyt pitäjän pätevimmän viinitilan ja äkännyt tunteita hivelevimmän teatteritroupeen, mutta hukannut samalla itseni. Seurapiirikerman seassa karkelointi kaikessa kukoistuksessaan osoittautuikin petolliseksi.

Mitä helvettiä minä kirjoitan? 

VIINITILALLA


Todenmukaisemmin joku muu oli keksinyt, että mennään viinitilalle isommalla porukalla. Valitsimme viinitilan, jossa kukaan ei vielä ollut vielä vieraillut. Kyseessä oli pienehkö Viña Aquitania, reilun tunnin matkan päässä päämajasta. Matka sinne taittui kahdella eri metrolinjalla ja lopulta lyhyellä taksipyrähdyksellä. Meitä oli kolme ranskalaista, kolme meksikolaista ja kolme suomalaista. Vajaan tunnin kierros ja englanninkielinen selostus (selkeä sellainen) kustansi yhdeltä henkilöltä 15 000 paikallista pesoa, joka markoissa teki sellaisen noin 20 euroa. Tähän hintaan sisältyi myös kolmen viinin maistamiset.

Tila oli pienehkö muihin paikallisiin toimijoihin verrattuna, ja he tuottivat viinejä vain "tilausmyyntiin", eli kauppojen hyllyille nämä viinit eivät päädy. Rypäleistä tuotetuin taisi olla kaperneesovinjon. (Cabernet Sauvignon niille, jotka eivät halua tyytyä tarjoamaani virheettömään ääntämiseen.) Tila näytti rajautuvan toisessa suunnassa vuoriin ja toisessa suunnassa vähemmän jännittävästi autotiehen. Näkymät olivat vakuuttavat, sillä symmetriset viljelykset kuljettivat katsetta aina jylhiin vuoriin tai vaihtoehtoisesti horisontissa piirtyvään Santiagon siluettiin asti.

Kierroksemme kulki läpi erilaisten tuotantorakennusten, joita kaiken kaikkiaan taisi olla kaksi. Toisessa oli valtavat siilot viinin valmistamista varten sekä tynnyrit kypsyttämistä varten. Toinen puolestaan oli varasto, jossa oppaamme näytti, miten viinipullo sinetöidään ja miten siihen laitetaan etiketti. Jee. Rakennusten jälkeen siirryimme ihmettelemään maisemia viljelysten laidalle ja muutenkin kummastelemaan rypäleitä ja viinipuskia. Kierros itsessään oli mielenkiintoinen, mutta kuten ajatella saattaa, ei mitenkään tajuntaa räjäyttävä.

Sykähdyttävää sen sijaan oli viinien maistaminen. Ensin maistoimme jotain rivipunkkua, joka ei tarjonnut mitään erikoista, vaikka ihan mukiinmenevää olikin. (Hauskaa, kun joku juoma on mukiinmenevää.) Toinen maistamamme viini olikin sitten jo eri luokkaa. Tilan vanhinta kaupattavaa vuosikertaa (2006) oleva Cabernet Sauvignon herätti mieleen muistot lapsuuden kesistä, kun -- ei kun ei mitään, nyt oli huono. Oli siis hyvää, erittäin hyvää. Ja sitä juodessa pystyi kuvittelemaan maukkaan pihvin siihen kylkeen ja hieman hämyisen kynttiläillallisen erinomaisessa seurassa. 

Paras viini oli kuitenkin viimeisenä tarjoiltu valkkari. Voi saatana, miten hyvää. Maku oli pehmeä, raikas (ei yhtään kekkosmainen), kevyt ja kuitenkin kiinnostava. Kuin olisi juonut maailman puhtainta viiniä, näin äärimmäisen analyyttisesti puhuttaessa. Kyseessä oli Chardonnay, ja vuosikerta oli joko 2008 tai 2011. Pidän yleensä enemmän punaisesta, mutta tämä viini sai minut miettimään vakavasti orientaatiotani.

Maisteluiden jälkeen kevyissä tunnelmissa painuttiinkiin sitten takaisin "kotiin", yhtä kokemusta rikkaampana ja makunystyrät tyydytettyinä. 

TIETOISKU (jos joku Chilessä oleskeleva tai tänne hamuava joskus haluaa vierailla ko. tilalla): 
Viinitilalle pääsee sinisellä metrolinjalla, ja tilaa lähinnä oleva asema on Quilin. Sieltä perille pääsee joko taksilla tai bussilla numero D17. Kierrokset on varattava etukäteen ja meidän ottaman Premium-kierroksen lisäksi on tarjolla myös karvalakkiversio, joka kustantaa melkein puolet vähemmän, 8000 pesoa (~10€). Tässä vielä tilan nettisivut.

TEATTERISSA


Koska kyseessä oli kulttuuriviikonloppu, tai muu kulttuuriajanjakso, päätin siis sivistää itseäni ja mennä katsomaan tätä paikkakunnan lahjakkainta harrastelijateatteria. Pikaisten Domien jälkeen --

Ja jälleen takaisin todellisuuteen. Sain kutsun teatteriin ystävältä, jolla oli pienimuotoiseen alennukseen oikeuttava kuponki, koska hän asuu samassa kämpässä (muutaman muun lisäksi) kahden näytelmässä näyttelevän näyttelijän (tulipas se ketterästi sieltä) kanssa. Ennakko-odotukset espanjaksi vedettävältä pienen budjetin näytelmältä olivat aikalailla nollassa, joten tiedossa oli melkeinpä joka tapauksessa positiivinen yllätys. 

2500 pesoa (rapiat kolme euroa) maksanut lippu oli luultavasti paras ostokseni hetkeen heti ravinnon jälkeen. Cara de fuego (tulifeissi) osoittautui vangitsevaksi kertomukseksi eräästä chileläisestä perheestä, jonka kulisseissa oli meneillään kaikenlaista hässäkkää. En spoilaa enempää, koska todennäköisesti kaikki tätä lukevat aikovat mennä katsomaan tämän näytelmän heti huomenna. Näytelmän lavasteet olivat varsin yksinkertaiset, ja ne vaihtuivat vain kerran koko näytelmän aikana. Näytelmä vedettiin läpi viiden näyttelijän voimin ja koko puolitoistatuntisen aikana en katsonut kertaakaan rannekelloani tai puhelintani. Näytelmän "loppumonologin" kohdalla huomasin jännittäväni koko kroppani voimin ja istuvani naulittuna ihmettelemässä tätä intensiivistä kohtausta. 

Näytelmästä ulos kävellessä huomasin tuntevani itseni helpottuneeksi, sillä näytelmä oli ollut äärimmäisen vangitseva ja näyttelijät todella antoivat kaikkensa lavalla. Koskaan en ole nähnyt yhtä vaikuttavaa teatteriesitystä ja mikä hauskinta, näyttelijät tuskin olivat täysammattilaisia ja näytelmän liput maksoivat murto-osan siitä, mitä Suomessa joutuisi pulittamaan. Tulifeissi hakkasi Puntilan isännät ja muut tusinatekeleet mennen tullen. Enkä tässä ole sanomassa, ettei Suomessa ole hyviä näytelmiä, mutta hinta-laatusuhde (tälläiselle juntille hinta-laatusuhde on taiteellekin hyvä mittari)  - varsinkaan isommissa teattereissa - ei välttämättä aina ole ihan kohdallaan. 

Plussana oli hauskaa huomata, että sitä ymmärsi melkein kaiken, mitä puhuttiin. 

Kaiken kaikkiaan kulttuuriajanjakso oli äärimmäisen hyvä kokemus. Ja lopuksi kuvia.


Tän kuvan otin kierroksen jälkeen.










Näin hyviä viinejä ei syljeskellä mihinkään.

Hyvät oli pukeet.

Ja koska tämä on meikäläisen blogi, niin laitetaan yksi kuva nyt sitten itsestäkin.


Poruilla.

1 kommentti: