Perisynnitön sikiäminen - Concepción

Kuusi tuntia Santiagosta etelään bussilla, läpi viiniviljelmien, hökkelikylien ja teollisuusalueiden. Unohtamatta upeita maisemia. Perillä odotti Concepción.

Tampereen kokoinen yliopisto- ja teollisuuskaupunki Concepción kutsui gringoa, sillä olin pari viikkoa sitten saanut kutsun vierailla hammaslääkäripariskunnan luona. Odotukseni vierailusta olivat hieman sekavat, mutta positiiviset. Matkasta ja siinä mielessä pyörineistä ajatuksista voi lukea jutustani Vylkkärissä.

Kankut puuduksissa saavuin terminaaliin laadukkaalla bussilla, jossa oli nahkapenkit, ilmastointi ja riittämiin jalkatilaa. Terminaalissa kuuntelin, kun joku ukottaja räppäsi minulle reilun minuutin verran, enkä ymmärtänyt sanaakaan. Kerroin tämän hänelle, eikä juttua sen jälkeen sitten riittänytkään aikaisempaan malliin.

Antonio saapui jonkun ajan kuluttua hakemaan minua kävellen. Menimme microlla (=onnikalla) muutaman korttelin verran eteenpäin, ja tien laidassa odotti Camila ja auto. Auto oli vanhahko farmari, joka oli päättänyt vanhoilla päivillään haistattaa pitkät kaikelle. Hetken sitä ihmeteltiin, jonka jälkeen Antonio soitti isälleen. Isäukko oli viidenkymmenen päälle oleva herrasmies, joka tovin selvittelyn jälkeen tiesi heti mitä tehdä. Joku bensaletku irti -> bensakanisteri katolle, naruilla kiinni kattotelineeseen ->  letku vanhan tilalle -> imaisu letkusta -> letku kiinni entisen paikalle. Tällä tavoin homma oli työntöstarttia vaille valmis.

Muutaman (8-11) työntöstartin jälkeen saavuimme Fuente Alemanan pihaan (Fuente Alemana on ravintola, jossa on tarjolla erinomaista chileläistä ruokaa. Joku fiksumpi saattaa nimestä päätellä, että ruoissa on paljon saksalaista vaikutetta, paikallisten 1800/1900-luvulla vaikuttaneiden MAMUJEN takia.) Naaman eteen saapui vähän hampurilaisen näköinen, mutta tavan juustopullaa reilusti isompi leipä, jonka välissä oli lihaa, avokadoa, majoneesia, ja jotain viherasioita. Tähän kylkeen kun vielä kannettiin kunnon lasillinen olutta, ei valittamiselle jäänyt sijaa.

Reissu jatkui varsin samanlaisissa merkeissä, söimme hyvin, joimme hyvin, ja ainakin minä viihdyin erinomaisesti. Pääosin olimme Antonion ja Camilan klinikalla, koska heidän tarvitsi tottakai olla töissä, mutta minä siitä sitten kävelin aina välillä omiin suuntiini tutustumaan kaupunkiin.

Yksi mielenkiintoinen tapahtuma oli, kun pariskunnalla oli edustustilaisuus jossain Concepciónin lähiössä. Pariskunta siis kohdistaa klinikan toimintaa enemmän yhteiskunnan vähävaraisten suuntaan, ja esittelytilaisuudessa kerrottiin erilaisista alennuksista ja tarjouksista, jotka oli suunnattu tälle kohderyhmälle. Painelimme bussilla (Antonio, Camila, minä ja heidän sihteerinsä Paulette) kauas keskustasta ja saavuimme rakennukseen, joka oli koristeltu sisältä ilmapalloin ja nauhoin. Paikalle oli saapunut pääasiassa vanhoja naisia, ja muutama nuorempi nainen lastensa kanssa. Siinä sitten istuin Pauletten kanssa turpa kiinni, kun Antonio ja Camila esittelivät toimintaansa. Koitin näyttää mahdollisimman ammattimaiselta ja hymyillä herttaisesti.

Vakavasti ottaen on pakko todeta, että arvostettavaa toimintaa he tekevät. Vaikka Chilellä Etelä-Amerikan mittakaavassa menee verrattaen hyvin, löytyy täältäkin paljon vähäosaisia. Ja kuuleman mukaan Chilessäkin on kyllä riittämiin hammaslääkäreitä, mutta heistä osa hinnoittee itsensä ulos markkinoilta. Eli niin. Hyvä nähdä, että jotkut ihmiset välittävät ja omaavat pelisilmää.

Vähemmän vakavasti on taas puolestaan todettava, että Concepcióniin on mentävä vielä takaisin! Siellä vietetty puolikas viikko jäi mieleen erittäin positiivisena. Ja lopuksi kuvia.

Erinomasta perussafkaa A:n ja C:n kämpillä.

Jeparit kaikki yhdes koos.

Kaupungin äijiä töissä. Ilo huomata, että jotkut asiat ei muutu, vaikka maa muuttuu :)

Kämpät oli värikkäitä keskustassa. Piristävää, kun kotopuoleen vertaa.

Käytiin Suomessa. Oli tarjolla myös Norjaa ja Ruotsia.

Vasemmalta Camila, Antonio, satunnainen koditon ja Fraile. Muchisimas gracias a todos :)