maanantai 17. maaliskuuta 2014

Meikäläisen kämppä

Meikäläisen kämppä on parasta, mitä on. Tai ainakin melkein. 

Meikäläisen kämppä on kahdennessakymmenennessä kerroksessa. En ole ikinä asunut näin korkealla.

Meikäläisen kämppä on täynnä saastaisia ulkomaalaisia. Halusin kirjoittaa huikealta kuulostavan lauseen vuoksi saastaisia, mutta eivät he ole saastaisia. (Ja kaikille väärinymmärtäjille tiedoksi, en ole rasisti. Eikä perään tule muttia.) He ovat meksikolaisia ja chileläisiä. Näistä tykkään enemmän meksikolaisista, mutta se johtuu vain siitä, että he ovat läheisempiä minulle. Olen onnellinen, että he asuvat täällä ja että minä asun täällä myös. Ja minähän tässä olen se saastainen ulkomaalainen.

Meikäläisen kämppä sisältää kahden meksikolaisen ja kahden chileläisen lisäksi paljon ikkunoita. Moneen suuntaan. Ja niistä ikkunoista on käsittämättömät maisemat. Ainakin näin alunperin luikalalaiselle maalaiselle. Kaupunki ylettyy aina kukkuloihin ja vuoriin asti. Ja sitä kaupunkia on paljon. Myös kukkuloita ja vuoria on paljon. Joka puolella. Ja kun hyvä tuuri käy, auringonlasku maalaa ensin vuoret punaisiksi, jonka jälkeen voinkin siirtyä katselemaan palavaa taivasta omasta ikkunastani. Palavan taivaan jälkeen horisonttiin syttyy tuikkiva valomeri. Se tuntuu hyvältä.

(Jos joku tietää, olisin erittäin kiinnostunut tietämään, miksi kaukana sijaitsevat valot tuntuvat vilkkuvan tai tuikkivan pimeällä.)

Meikäläisen kämppä sijaitsee perin neuvostoliittolaisen oloisessa rakennuksessa. Tulee mieleen Hervanta ja jopa hieman Mikontalo ennen sen peruskorjausta. Alakerrassa on respa, jossa työskentelee aina joku. Aina. Rakennus myös heiluu maanjäristyksen sattuessa kuin hyytelö hidastetussa filmissä. Se on vanhempi kuin isosiskoni. (Terveisiä!)

Meikäläisen kämppä on ainakin meikäläiselle hyvä paikka asua.

Meikäläinen. Kuvia.







Viimeinen kuva meni käsille, kun latasin sen tänne. Se on oikeasti ihan hieno kuva, uskokaa tai älkää.

4 kommenttia:

  1. Pääsiskö sinne respaan töihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et taida olla tarpeeks vanha ja ryppynen, mutta voin suositella sua, jos meinaat hakee

      Poista
  2. Onpas komeat ilmansaasteet! Joku santiagolainen inkutti joskus, että ne johtuvat noista ympäröivistä vuorista. Kun ei ilma pääse vaihtumaan. Tarttis räjäyttää joku vuori pois. Loogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolloin kuvien ottamisen aikaan oli vielä ihan siedettävää, nyt talven lähestyessä jonkun vuoren poistaminen alkaa kuulostaa jo ihan hyvältä idealta :D

      Poista